Sivut

sunnuntai 29. lokakuuta 2006

Harjoittelua ja kuulumisia


Kuopiossa Snellmanian parkkipaikalla käytiin Kertun kanssa tänään tokoilemassa. Sää oli vähän kylmähkö(tuota koiruutta se kyllä tuskin haittasi ;) ), mutta ihan kivasti meni. Alkuverryttelyiksi tehtiin vähän motivointiharjoituksia ringissä sekä ohjaajille kävelyharjoituksia ilman koiraa seuraamista ajatellen ja sen jälkeen harjoiteltiin seuraamisen käännöksiä. Käännöksiä ei olla Kertun kanssa montaakaan kertaa aiemmin harjoiteltu, mutta käännökset oikealle sujuivat oikein hyvin ja Kerttu pysyi mukana kontaktin kera. Vasemmalle kääntymiset olivat sitten taas vaikeita. Kerttu edisti ja en itse meinannut saada sitä kääntymään ja meinasin ihan väkisin kävellä sen päälle.. Myös täyskäännöstä kokeiltiin, mutta ennen kuin sitä aletaan enemmän työstämään, niin minun itseni pitää kyllä opetella kävelemään se askelkuvio ilman koiraa.. ;) Loppuun otettiin paikallamakuu- ja luoksepäästävyysharjoitukset. Paikallamakuussa ei kehumista: ekalla kerralla nousi vähän väliä ylös ja minä ramppasin palauttelemassa sitä maahan(palkkaa ei tietenkään tämmöisestä suorituksesta tippunut) ja tokalla kerralla, joka oli melko lyhyt, se kuitenkin pysyi hyvin maassa ja sain sen palkattua onnistuneesti. Luoksepäästävyydessä ei ongelmia.


Ensilumi satoi noin viikko sitten ja vähän sateisen viikon jälkeen viikonlopuksi saatiin sitten jo lunta ja pakkasta. Kerttu vaikuttaa olevan mielissään kun on lunta ja pakkasta. Onnellisen näköisenä se tuolla ulkona aina makoilee "lapinkoirankiepillä". Mutta mikäpäs siinä, kun on kunnon turkki! :) Se näyttääkin sulattavan altaan aina kaiken lumen ja unien jälkeen kiepiltä noustessa sen makuupaikan kohdalla on aina ihan sula alue. ;)


Mitään ihmeempiä ei ole nyt tiedossa. Odotellaan kunnon talven tuloa, lenkkeillään ja ainakin vielä marraskuun ajan käydään Kuopiossa tokoilemassa. Kovasti toivottaisiin, että myös mätsäriinkin päästäisiin vielä tämän vuoden puolella.

maanantai 16. lokakuuta 2006

Saharassa taas


Käytiin taas Saharan kaukalolla harjoittelemassa, tällä kertaa kokoonpanolla Kerttu, Essi, Justiina ja Piko. Tänään ei treenailtu kovinkaan paljoa, kun pimeä yllätti niin nopeasti, mutta sain kuitenkin tehtyä Kertun kanssa monet onnistuneet seuraamispätkät ja sekä pari hienoa luoksetuloa. Otin myös muutaman seuraamisen loppupätkän ja liikkeestä maahanmenon. Liikkeestä maahanmeno onnistuu jos itse hiljennän selkeästi vauhtia ja annan käskyn, mutta muuten se on vielä vähän hankalaa. Harjoitusta, harjoitusta vielä. Paikallamakuuta otettiin myös niin, että yksi koira kerrallaan makasi maassa ja muut häiriöivät ympärillä rinkulaa kiertäen. Kerttu malttoi hyvin olla paikoillaan, vaikka vähän aikaisemmin se ei meinannut malttaa ollenkaan maata vaan nousi vähän väliä ylös. Tais vaan testata taas minua kun sitten tuo häiriöllinen harjoitus meni nappiin.. Harjoitusten lopuksi Justiina ja Piko leikkivät keskenään kaukalossa. Kertun olisi tehnyt kamalasti mieli mukaan, mutta en sitten laskenut sitä. Olisi kuitenkin vaan pelästyttänyt Pikon hurjilla ja äänekkäillä leikeillään.

torstai 12. lokakuuta 2006

Ransun kanssa iltalenkillä



Tänään käytiin pitkästä aikaa Kertun Ransu-kaverin kanssa lenkkeilemässä. Ransun kotiväki lähti etelään lomailemaan, joten Ransu pääsi sitten iltalenkille meidän kanssamme. Käveltiin sitten pyörätietä pitkin n. 4 km:n lenkki ja koiruuksilla oli mukavaa. Oli sitten niin mukavaa päästä yhdessä kaivelemaan myyriä ojanpientareilta! Sain oikein hoputtaa niitä jatkamaan matkaa, kun yhdessä oli niin kivaa kaivaa moneen otteeseen. ;) Lenkin jälkeen kun käväisin kotonamme ennen Ransun kotiinviemistä, Kerttu ja Ransu vielä vetäisivät yhdet vauhdikkaat painileikit pihalla. Ransu oli toki hihnassa, muuten vauhtia olisi varmaan nähty enemmältikin. Leikkituokion jälkeen käytiin sitten viemässä Ransu kotiinsa ja tarjoilemassa hälle iltaruoka.

maanantai 9. lokakuuta 2006

Saharassa harjoittelemassa


Tänään käytiin Saharan kaukalolla taas vähän treenailemassa lappalaisporukan kanssa. Mukana menossa olivat tänään Kertun lisäksi Alli, Justiina, Piko ja Aslan. Aluksi tehtiin koirille lyhkäiset namijäljet kaukalon vierelle. Kerttu oli kovin touhuissaan aluksi ja innoissaan alkoi napsia makupaloja jäljen päältä. Lopussa sitten ennen kuin jäljen piti loppua Kerttu lähti aivan sivuraiteille. Epäilisin unohtaneeni namin yhdeltä askelmalta, kun jälkeä tehdessä juuri siinä kohtaa hieman epäröin, että olenko namin muistanut laittaa. Mutta tiedä sitten oliko sitä vaiko muuten vaan harhautui jäljeltä.


Jäljen nuuhkuttelun jälkeen koirat sitten pääsivät vähän riekkumaan kaukalossa ja Kerttukin vetäisi parit juoksurallit Justiinan kanssa. Otin Kertun kanssa myös muutamia seuraamispätkiä, liikkeestä maahanmenoa ja seisomista sekä luoksetulon. Seuraamisissa se edisti taas melkoisesti välillä, mutta piti oikein hienosti kontaktia! :) Liikkeestä maahanmenoissa hiljensin hieman vauhtia ja sanoin käskyn "maahan" ja se toimi hyvin. Kävelin siitä sitten vähän kauemmas, palasin takaisin sen viereen, palkkasin ja vapautin. Yhden liikkeestä seisomisen otin kädellä merkkiä näyttäen ja Kerttu pysähtyi hyvin vaikka tämä liike onkin ollut sille melko hankala. Palasin pikaisesti sen vierelle ja vapautin. Luoksetulo sujui normaaliin tapaan hienosti ja Kerttu tulee kutsun kuultuaan vauhdilla luo(voi kun se tulisi samalla lailla luo metsässäkin..). Ohjasin sen lopussa namin kera perusasentoon, koska perusasentoon tulo oikealle paikalla luoksetulemisen jälkeen on välillä takkuillut.

lauantai 7. lokakuuta 2006

Patakukkulalla lenkkeilemässä



Lähdettiin tänään klo 12 yhdessä savolaisten lappalaisten kera lenkkeilemään Patakukkulan maastoon. Noin tunnin verran käveltiin pururataa ja metsäpolkuja pitkin, jonka jälkeen pidettiin vähän kahvi-ja makkaranpaisto taukoa lammen rannalla. Mukana oli Kertun lisäksi suomenlapinkoiraa: Essi, Alli, Velmu, Nekku, Piko ja Uski sekä lapinkoirasekoitus Penniina ulkoiluttajineen. Vaikka viime aikoina onkin ollut hyvin sateista, tänään sää kuitenkin suosi ja jopa aurinko pilkisteli välillä. Oli mukavaa kulkea porukassa syksyn hienojen värien keskellä. Kerttu oli myös erittäin mielissään lenkistä - kuten aina. ;) Pentuja oli joukossa tällä kertaa paljon ja niillä oli hurjan hauskaa keskenään. Ihmeteltiin ihan että miten ne jaksavatkin juosta ja riekkua noin paljon. :D Kertun olisi välillä tehnyt kovasti mieli komentaa pentuja hieman rauhoittumaan. Kolmen aikaan sitten palattiin takaisin lähtöpaikalle, jonka jälkeen käveltiin Kertun kanssa vielä ukin luo kirkonmäelle. Kylläpä Kerttua sitten väsyttikin! Oli todella kivaa - odottelemme innolla seuraavaa kertaa! :)