Sivut

sunnuntai 21. tammikuuta 2007

Match Showssa



Tänään lähdettiin puoli kahdeksitoista Kuopioon Lemmikkiareenalle Australianpaimenkoirat RY:n järjestämään match show:hun kera Millan ja Wagner-koiruuden. Heti aluksi Kerttu pääsi junior handler -kehään Essin kanssa ja heillä kulki yhteistyö siellä todella hyvin. Harmi vaan, että tuomari päätti arvostella ennemmin koiran painoa, kuin koiran esittämistä ja parin yhteistyötä. Kerttu on Essi tippuivat kehästä juuri tämän takia. Pitkään meni sitten taas viimeisenä olevaa veteraanikehää odotellessa, mutta aika kului taas hurjan nopeasti tuttujen kanssa jutustellessa ja kehiä seuraillessa. Kerttu ja Wagnerkin pitivät välillä omia hauskoja hetkiään painimisen parissa. ;) Veteraanikehässä Kerttu esiintyi pirteästi(tosin välillä piti vähän noukkia ruohomatolle tippuneita makupaloja :D ) kolmen muun kilpakumppanin kanssa ja sijoittui kolmanneksi. :)