Sivut

maanantai 26. maaliskuuta 2007

Pitkästä aikaa vähän tokoilua


Tänään otettiin pitkästä aikaa jotain tokoliikkeitä, kun ala-asteen kenttäkin oli jo sulanut. Seuraamiset meni mielestäni hyvin suorilla pätkillä, mutta käännöksissä tahtoi jäädä vähän jälkeen. Autoin sitten vähän käännöksissä makupalalla. Perusasennot onnistuivat melko hyvin. Liikkeestä maahanmeno tapahtui vasta toisella käskyllä ja liikkeestä seisominenkin onnistui, kun sanoin "Paikka!". "Seiso"-käsky ei jotenkin ole tuntunut iskostuvan Kertun päähän, vaikka sitä onkin pitkään jo harjoiteltu, joten jospa rupeaisin tästä lähtien käyttämään tuota toista käskyä.. Liikkeestä seisomisen jälkeen Kerttu sitten riehaantui ja nappari parin metrin päässä sijainneen lapaseni ja juoksutti sitä ympyrää hangella. Kun se näytti kyllästyneen, kutsuin sen luoksetulon "Kerttu tänne!" -käskyllä luo ja se tuli hyvin. Palkkasin ja kehuin reippaasta luoksetulosta. Luoksetulon jälkeen ajattelin loppuun ottaa minuutin paikallamakuun ja vein Kertun makaamaan, mutta ei tainnut kestää kuin puoli minuuttia, kun se jo juoksi hirmuisen iloisen näköisen luokseni. Äh. Vein takaisin sanomatta muuta kuin uuden "Maahan"-käskyn ja tällä kertaa se pysyi minuutin. Harjoitusten jälkeen jatkettiin iltalenkkiä.