lauantai 5. toukokuuta 2007

Mätsärissä Maaningalla


Käväistiin tänään Kertun ja Helkan kanssa Maaningan match showssa. Autossa Helka oli tosi reippaasti sylissäni menomatkalla, mutta vähän sitä kait jännitti, kun läähätti melko paljon ja haukottelikin välillä. Mätsäripaikalla yläasteen sisäpihalla leiriydyttiin vähän kauemmas ja Helka osasi ottaa hyvin rauhallisesti. Välillä se nukkui äitini sylissä ja muutenkin käyttäytyi niinkuin olisi ennenkin mätsäreissä käynyt. :) Lapset kävivät Helkaa paijailemassa ja se tykkäsi. Koiriin ei tutustuttu lähemmin, katseltiin vain vähän matkan päästä. Kertun kanssa käytiin sitten vetskukehässäkin(Kertun lisäksi kilpailemassa chow chow ja saluki) ja Kerttu sijoittui 2. Se esiintyi ihan kivasti, mutta välillä kuono oli aika paljon maassa. Liekkö ollut tippuneita makupaloja vai mitä. Palkinnoksi Kerttu sai ruusukkeen, ruokapussukan ja ison koirankeksin, joka oli kovasti sen mieleen(noh toisaalta, milloin ei ruoka sille kelpaisi ^^). Mätsäri oli sitten lopulta noin tunnissa ohi ja poistulomatkalla autossa Helka nukkui penkillä Kertun vieressä. Pysähdyttiin Siilinjärvellä vielä kaupoilla ja kävelin koirien kanssa Lidlin pihassa, kun äiti teki ostoksia. Hihnassa Helka käyttäytyy jo hyvin nätisti, vaikkei olekaan montaa kertaa vielä kiinni ollut. Ohikulkijat tietenkin ihastelivat kovasti parivaljakkoa. Oli hieno päivä ja Helkakin sai uusia onnistuneita kokemuksia. :)


Muutenkin menee kivasti koirien kanssa. Helka on välillä aika riiviö ja riekkuu välillä Kertun karvoissa kiinni. Kerttu on kyllä melko pitkäpinnainen tämän suhteen, mutta lopulta on sitten jo pakko komentaakin. Helka rakastaa edelleenkin leluja ja se leikkii mieluusti ihan yksikseenkin. Ruokakin on alkanut maittamaan paremmin pennelille ja nyt on kuppi syöty jo monta kertaa tyhjäksi, kun jossain vaiheessa se saattoi maistaa vain pari suullista ja lähteä sitten leikkimään. Pissiä ja kakkaa tulee sisälle jos ei itse ole valppaana. Aika monta yötä se on ollut myös kokonaan pissimättä, eikä papereiltakaan oli löytynyt tarpeita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti