maanantai 19. marraskuuta 2007

Helka Jyväskylän KV-näyttelyssä


Eilen aamulla saavuttiin vähän jälkeen klo 9 aamulla näyttelypaikalle Jyväskylä Paviljonkiin. Rokotusten tarkastuksen jälkeen istuuduttiin odottelemaan kehän laidalle ja käytiin myös vähän jo ennakkoon harjoittelemassa hienoilla punaisilla matoilla ravaamista.


Kymmenen aikaan alkoi sitten suomenlapinkoirien arvostelu ja kun urosten pentuluokkaan ilmoitettu ainut urospentu olikin poissa, Helka pääsi heti ensimmäisessä erässä esiintymään viiden muun tyttöpennun kanssa. Tuomari oli todella mukava ja käsitteli koiria kauniisti. Helkan esiintyminen sujui hyvin, paitsi omaan silmääni ainakin Helka olisi voinut esiintyä vielä vähän innokkaammin. Seisomiset sujuivat tuttuun tapaan hyvin, eikä hampaiden katsominen ja muu kopelointi aiheuttaneet mitään ongelmia. Yksilöarvosteluiden jälkeen tuomari sitten kätteli meidät ja yhden toisen koirakon pois kehästä. Sijoitusta ei siis tällä kertaa tullut, mutta Helkan saama arvostelu on todella mainio: "Tasapainoisesti rakentunut, mittasuhteiltaan oikea pentu. Lupaava raajaluusto. Varsin lupaava pää, pyöreähköt silmät. Lupaava runko. Riittävät kulmaukset. Kevyet liikkeet. Voisi kantaa häntäänsä paremmin liikkeessä."


Helkan kehän jälkeen istuttiin vielä katselemassa muiden suomenlapinkoirien sekä lapinporokoirien arvostelut. Sen jälkeen suunnattiin vielä kiertelemään myyntikojut ja sieltä tarttuikin mukaan Best Friendin Piggy-luita molemmille koirille, narupallo ja keltainen tassukuvallinen heijastinliivi pimeitä iltoja ajatellen. Oli taas hurjan kiva näyttelypäivä ja olen hyvin tyytyväinen reissuun! Monia tuttujakin nähtiin.


Illalla kotiin päästyä Kerttu ja Helka saivat maistella Piggy-luiden uutuustuotteita, donitseja, ja ne maistuivat mainiosti molemmmille. Kerttukin oli oikein erityisen innostunut. :P Helka oli illalla näyttelyn jälkeen vielä hyvässä vedossa ja tapansa mukaan touhusi ahkerasti puruluiden ja lelujensa kanssa. Olohuoneen lattialla oli illan päätteeksi jos jonkinlaista lelua, joita se oli kannellut eripuolilta taloa.


Loppuun voisi vielä lisätä kuvan 8 kuukauden ikäisestä Helkasta. Kuva on otettu päivää ennen Jyväskylän näyttelyä, eli 17.11.
Helka 36vko 2vrk
sekä tässä kuva Kertun ja Helkan vauhdikkaasta juoksuleikistä hangesta samalta päivältä:
Kerttu ja Helka vauhdissa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti