Sivut

maanantai 22. joulukuuta 2008

Joulunodotusta


Niin se vaan on joulukuu vierähtäny vauhdilla ja Joulukin on enää muutaman päivänä päässä. Voittajanäyttelyreissu tuli päälle viikko sitten tehtyä ja olipas mukavaa taas kerran. Nyt viime päivien ajan on sadellut lunta tiuhaan tahtiin ja näyttäisipä sääkin nyt pakastuvan, vaikka melko lauhaa on ollutkin. Koirat nauttivat ja piehtaroivat lumessa. Helkakin on nyt löytänyt lumessakierimisen ihanuuden ja mönkii hangessa kuin mikäkin maunomato! :)


Muutama jouluinen kuva tytöistä - Hyvää Joulua!:


Helka ja Kerttu
Helka ja Kerttu


Helka ja Kerttu
Helka ja Kerttu


Kerttu esittelee taitojaan
Kerttu esittelee taitojaan

sunnuntai 7. joulukuuta 2008

Kerttu jälleen Best In Show!


Piipahdettiin tänään taas Kertun kanssa match show'ssa Kuopiossa ilmeisestikin viimeistä tälle vuotta. Helka sai juoksuisena jäädä kotiin. Savon Seudun Vinttikoiraharrastajat olivat taas saaneet aikaan hienon ja hyvinjärjestetyn mätsärin. Tuomarina veteraaneilla toimi Tuija Hynynen ja Best In Show'n pähkäilivät yhdessä miehensä Petri Hynysen kanssa.


Arvostelu sujui sutjakasti ja junior handlereiden ja nuorten koirien jälkeen Kerttu pääsi siskon kanssa kehään. Veteraaneja oli tänään ilmaantunut paikalle 4 kappaletta Kerttu mukaanluettuna. Neljänneksi sijoittui tanskandoggi, kolmanneksi villakoira ja whippetin kanssa Kerttu kävi vielä muutaman kierroksen taiston kahdestaan, ennen kuin tuomari valitsi Kertun ykköseksi.


Kerttu veteraanikehässä
Kerttu veteraanikehässä


Aikuisten ja pentujen luokkien arvostelujen ajan odoteltiin ja sitten alkoi BIS-kehä, johon osallistui kaikkien luokkien voittajat, eli yhteensä 7 koiraa. Yksi toisensa jälkeen koiria sijoitettiin järjestykseen ja Kerttu jäi lopulta kehään kaksin löwchenin kanssa. Taputuksien saattelemana mentiin vielä kehää ympäri ja tuomarit ojensivat punaisen ruusukkeen Kertulle!


Tuomarit ja BIS-koira esittäjineen
Tuomarit ja BIS-koira esittäjineen


Kyllä Kerttu taas nautti saamastaan erityishuomiosta ja päästessään esiintymään! :) Vähän se meinasi taas välillä olla kärsimätön makupalaa odotellessa, mutta ihan kivasti esiintyminen sujui ja häntä viuhtoi innoissaan edestakaisin. Menestyksensä se tuntuu jotenkin aina tajuavan ja kuvaa otettaessa pomppi innoissaan yläpystyä. :D Kotiinviemisinä mukaan lähti Royal Canin -ruokasäkki, muovinen ruuansäilytysastia, keltainen koirapyyhe, jätti-iso pokaali, pari kappaletta ruusukkeita, salukinmuotoinen pipari ja heijastin.


Nyt rouva BIS-koira köllöttelee tyytyväisenä pihalla kiepissä miettien varmaan päivänsä saavutuksia.

maanantai 1. joulukuuta 2008

Juoksut


Helka 16.11. Kannuksessa
Helka muutama viikko takaperin Kannuksessa


Helkan kolmannet juoksut alkoivat viikko sitten maanantaina. Aika hyvin meni nappiin, kun tuota edellistä viikkoa veikkailinkin alkamisajankohdaksi. Huomasin illalla, että Eemeli kuljeskeli nokka tiiviisti Helkan perässä kiinni ja nuoleskeli lattiaa Helkan siinä istuttua. Tarkistin sitten heti peräpään ja joo, juoksuhan se oli. Melko tarkalleen viisi kuukautta on aikaa edellisestä juoksusta eli pikkuisen vähemmän kun edellisten välillä. Pihalla ulkoilut menevät nuuhkutellen ja neiti on ihan omissa maailmoissaan välillä.


Sikäli ihan hyvää saumaan tuo tuli, että ehdittiin kotiin parhaiksi päiviksi, eikä pojilla ole Kannuksessa kamalaa kiusausta herkkupepusta. Ja tosiaan, nyt ollaankin sitten Siilinjärvellä parin kuukauden ajan lukuunottamatta viikkoa kolme ensi vuonna. Asiat meni nyt niin, ettei ole edes työssäoppimista tehtävänä koko aikana, joten ihan on omassa vallassa että miten sitä muutaman kuukauden käyttäisi.. Lomaillen ainakin juu. Sen tarpeessa alkaa viime aikojen tapahtumien jälkeen ollakin. Vaan saas nähdä mitenkä pian kyllästytään. Voisin veikata, että Kannusta alkaa taas äkkiä kaivata.


Kerttu jakselee hyvin ja on kasvatellut tuuheampaa turkkia. Kovasti se on mielissään, kun taas kuukauden tauon jälkeen tultiin kotiin. Innoissaan leikittäisi Helkaa pihalla.