sunnuntai 9. elokuuta 2009

MH-kuvauksessa Maaningalla


Käytiin Helkan kanssa tänään tutustumassa MH-kuvaukseen Maaningalla Haukkumajalla. Helka osallistui kuvaukseen ja minä pääsin lisäksi seurailemaan useamman koiran kuvauksen kokonaisuudessaan.


Testaajina toimivat Jorma Kerkkä ja Kai Tarkka. Testinohjaajana Riitta Ahonen. Helkalla ikää nyt 2 vuotta ja 5 kuukautta.

1a. KONTAKTI (Tervehtiminen): 4, ottaa itse kontaktia tai vastaa siihen
1b. KONTAKTI (Yhteistyö): 4, lähtee mukaan halukkaasti, kiinnostuu testinjohtajasta
1c. KONTAKTI (Käsittely): 3, hyväksyy käsittelyn
- Käveli suoraan testinjohtajan vasemmalle puolelle ja alkoi nuuhkia. Lähti testinohjaajan mukaan kävelemään mielellään, otti häneen katsekontaktia eikä haahuillut muualle. Antoi käsitellä itseään ja katsoa hampaat väistelemättä tms.

2a. LEIKKI 1 (Leikkihalu): 2, ei leiki - osoittaa kiinnostusta
2b. LEIKKI 1 (Tarttuminen): 1, ei tartu esineeseen
2c. LEIKKI 1 (Puruote ja taisteluhalu): 1, ei tartu esineeseen
- Osoitti aluksi hieman kiinnostusta maassa vedettyyn esineeseen, mutta ei ollut kiinnostunut testinjohtajan ja minun kopittelusta tai siitä kun esine heitettiin maahan. Katseli kyllä touhua hieman. Ei tarttunut esineeseen, eikä edes nuuhkinut sitä. Tästä en ollut yllättynyt. Leikkiminen vieraissa paikoissa ei ole koskaan sitä innostanut, vaikka kotona saattaakin joskus intoutua leikkimään enemmänkin.

3a. TAKAA-AJO: 1, ei aloita (1. kerta ja 2. kerta)
3b. TARTTUMINEN: 1, ei kiinnostu saaliista / ei juokse perään (1. ja 2. kerta)
- Katsoi viehettä, mutta ei lähtenyt etenemään sitä kohti vaan jäi seisoksimaan eteeni. Tästä hieman yllätyin, kun kotioloissa se tuntuu lähtevän hyvin innokkaasti ja terävästi kaikenlaisen liikkuvan perään.

4. AKTIVITEETTITASO: 3, tarkkailevainen ja enimmäkseen rauhallinen, joitain yksittäisiä toimintoja
- 3 minuutin paikallaan olemisen ajan katseli ympärilleen, nuuhki aika paljon ja kiersi minut ympäri useaan kertaan. Välillä, erityisesti lopussa, seisoskeli paikoillaan.

5a. ETÄLEIKKI (Kiinnostus): 3, kiinnostunut avustajasta, seuraa ilman taukoja
5b. ETÄLEIKKI (Uhka/aggressio): 1, ei osoita uhkauseleitä
5c. ETÄLEIKKI (Uteliaisuus): 4, saapuu avustajan luo epäröiden tai viiveellä
5d. ETÄLEIKKI (Leikkihalu): 2, ei leiki - osoittaa kinnostusta
5e. ETÄLEIKKI (Yhteistyö): 1, ei osoita kiinnostusta
- Pöhisi avustajalle muutaman kerran sen huomattuaan ennen irtipäästämistä ja seurasi sitä koko ajan keskittyneesti. Lähti irti päästyään melko vauhdikkaasti avustajaa kohti ja jäi muutaman metrin päähän tästä seisomaan. Avustajan alettua heilua esineensä kanssa ja lauleskella, Helka lähti melko pian palaaman minun luokseni eikä tyyppi enää kiinnostanut sen jälkeen.

6a. YLLÄTYS (Pelko): 5, pakenee enemmän kuin 5 metriä
6b. YLLÄTYS (Puolustus/aggressio): 1, ei osoita uhkauseleitä
6c. YLLÄTYS (Uteliaisuus): 1, menee haalarin luo kun se on laskettu maahan / ei mene ajoissa
6d. YLLÄTYS (Jäljellejäävä pelko): 2, pieni niiaus tai liikkumisnopeuden vaihtelu jollain ohituskerralla
6e. YLLÄTYS (Jäljellejäävä kiinnostus): 1, ei osoita kiinnostusta haalariin
- Haalarin pompattua esiin maasta sinkosi vauhdilla jonnekin minusta taakse päin. Ei haukkunut tai murissut. Mentyäni lähemmäs haalaria sekin tuli lähemmäs ja kun pääsin kyykkyyn pystyssä olevan haalarin viereen sille jutellen ja Helkaa kutsuen, se tuli katsomaan haalaria. Ensimmäisellä ohituskerralla hieman niiasi tai vilkaisi(en nyt muista kummin) haalariin, mutta kulki kuitenkin ihan haalarin vierestä perässäni. Kolmella muulla haalarin ohituskerralla ei reagoinut enää mitenkään.

7a. ÄÄNIHERKKYYS (Pelko): 5, pakenee enemmän kuin 5 metriä
7b. ÄÄNIHERKKYYS (Uteliaisuus): 3, menee räminälaitteen luo kun ohjaaja seisoo sen vieressä
7c. ÄÄNIHERKKYYS (Jäljellejäävä pelko): 1, ei minkäänlaisia liikkumisnopeuden vaihteluita tai väistämisiä
7d. ÄÄNIHERKKYYS (Jäljellejäävä kiinnostus): 1, ei osoita kiinnostusta räminälaitetta kohtaan
- Ääneen kuultuaan pinkaisi vauhdilla pois päin räminälaitteesta, mutta tuli jo heti katsomaan laitetta oma-aloitteisesti, kun menin sen viereen seisomaan. Millään ohituskerroista ei tämän jälkeen reagoinut laitteeseen mitenkään.

8a. AAVEET (Puolustus/aggressio): 2, osoittaa yksittäisiä uhkauseleitä
8b. AAVEET (Tarkkaavaisuus): 5, tarkkailee molempia aaveita koko osion ajan
8c. AAVEET (Pelko): 1, on ohjaajan edessä tai sivulla
8d. AAVEET (Uteliaisuus): 3, menee katsomaan, kun ohjaaja seisoo avustajan vieressä
8e. AAVEET (Kontaktinotto aaveeseen): 4, ottaa itse kontaktia avustajaan
- Heti aaveitten ilmestyttyä näkyviin alkoi odotetusti murisemaan ja välillä haukahtelemaan niille. Ryhdistäytyi välillä ja häntä kohosi ym. Seisoi koko ajan edessäni hieman viistossa ja piti molempia aaveita koko ajan silmällä ja kuulosteli korvillaan niiden liikkeitä. Aaveiden pysähdyttyä vaihtoi paikkaa aivan eteeni seisomaan ja kun laskin sen taluttimesta, murahteli vielä muutaman metrin päästä aaveille. Kun menin aaveen eteen seisomaan ja aloin puhumaan sen kanssa, Helka tuli haistelemaan ilman houkutteluja.

9a. LEIKKI 2 (Leikkihalu): 1, ei leiki - ei osoita kiinnostusta
9b. LEIKKI 2 (Tarttuminen): 1, ei tartu esineeseen
- Ei kiinnostunut leikkimisestä oletetusti eikä tällä kertaa osoittanut kiinnosta seurailemalla esinettä.

10. AMPUMINEN: 1, ei häiriinny, havaitsee nopeasti ja sen jälkeen täysin välinpitämätön
- Koska leikkimään Helka ei kuvauksen aikana alkanut, kiersin sen kanssa rinkiä juoksennellen kahden ensimmäisen ampumisen ajan. Ei välittänyt niistä, eikä kahdesta viimeisestäkään laukauksesta, jotka tulivat passiivisen seisoskelun aikana.

Kuvaus meni aikalailla helkamaiseen tapaan, eikä ylläreitä minulle siis juuri tullut. Se hieman yllätti ettei vieheen perään lähtenyt. Käytös aaveiden luona oli arvattavissa. Olisin kyllä odottanut, että Helkalla olisi mennyt pidempään toipua säikähdyksistä(melko rivakan pelästymisreaktion osasinkin odottaa), mutta sehän toipuikin niistä yllättävän hyvin eikä muistellut enää jälkeen päin. Koko kuvauksen ajan osa-alueesta toiseen siirryttäessä käyttäytyi reippaasti ja muutenkin korrektisti. Mukava positiivinen kokemus siis ja muutenkin oli erittäin mielenkiintoista päästä ensimmäistä kertaa tällaista testausmuotoa katselemaan. Lisäksi oli tietenkin mukavaa se, että samana päivänä oli mukana pari muutakin lapinkoiraa, joiden kuvaukset pääsi katsomaan. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti