keskiviikko 15. syyskuuta 2010

Entäs jos..?

No niin, onpa sitä tullut kyllä taas oltua aivan hurjan aktiivinen blogin päivittämisen suhteen, kun kuukausi on taas vierähtänyt edellisestä päivityksestä. 8-) Nooh, sitten sitä seuraavaksi miettiikin, että mihinkä tämä kuukausi tästä välistä on kadonnut!? Allekirjoittanut muistaa ja tietää ainakin ravanneensa työkkärissä innokkaasti opiskelemassa työnhakua ja muutenkin pohdinnat tulevaisuudesta on olleet aikalailla päällimmäisenä mielessä (ei sillä että ne olisi siltikään hirveämmin selkiytyneet). Agilityä ja tokoa on tullut nyös käytyä ihailemassa kameran kera - on se hienoo, kun jotkut osaa!

Oilin kanssa ollaan oltu sen verran aktiivisia, että harjoiteltu viikottain koiraporukassa oloa näyttelytreenien merkeissä. Ehkä niitä tapoja näyttely- ja muunkin tekemisen suhteen alkaa vähitellen löytyä ja koiraporukassa pystytään keskittymään varsin hyvin. Istumisen ja maahanmenon harjoittelu aloitettiin tuossa joskus ja istuminen varsinkin sujuu jo vähän pienemmälläkin käsimerkillä. Maahanmeno tarvitsee vielä vihjettä aikalailla, vaikka sitten se tapahtuukin ihan kivasti jo. Peppu vaan meinaa monesti jäädä koreilemaan ylös ja välillä on vähän hitaita suorituksia, mutta jospa se siitä ajan ja varmuuden kanssa. Olin kyllä hieman yllättynyt Oilin oppimiskyvyistä, kun maahanmenoa harjoitellessakin se esim. alkoi jo käsimerkin nähtyään heti tarjota maahanmenoa kolmannella toistolla! Oon jotenkii aina aatellu, että Oili olis vähän hidas oppimaan, mutta se näyttääkin omaksuvan uusia juttuja aika nopeasti. Niin joo, sivulletulo on myös ollut muutamissa treeneissä harjoittelun kohteena ja nyt jo näyttäisi että ehkä jonkinlaisia välähdyksiä on Oililla asian suhteen. Siinä se on ainakin erilainen, että sitä ei kauhistuta tulla niin lähelle mua. Muistellen sitä, että Helkan kanssa piti alkuun totutella siihen vierellä lähellä oloon melko pitkään ja tehdä paljon harjoituksia seinän vieressä.

Helkan ja Kertun kanssa hömppäiltiin tänään myös jotain tokojuttuja pihalla. Helka teki ihan jees seuraamisia käännöksineen. Intoakin oli ja paikka pysyi kivasti. Luoksetulo ja liikkeestä jääviä suoritettiin myös ja ne oli ihan ok. Liikkeestä maahan oli varsinkin upea mitä itse sivusilmällä näin. Seisomiseen annoin pienen  käsiavun, mutta sekin meni yllättävän näpsäkästi vaikka ei ollakaan pitkiin aikoihin tehty.

Kertun kanssa puuhastelin tässä lähipäivinä jotain vähän ja voi että miten kiva oli sen into, mikä sillä tekemiseen oli! Seuraavana yönä nukkumaan mentyä valvoinkii melkoisen tovin sitten pohtien asiaa, että vieläkö sitä Kertun kanssa koittais tokoilla vähän tavoitteellisemmin ja mitä kaikkea tehtävää sen kanssa olisi.. Tänään pidettiin Kepan kanssakin tokoilutuokio ja otin sivulletuloa hieman tarkemmin silmän alle. Oon opettanut Kertun tulemaan sivulle etukautta (+ joskus aikoinaan se osasi tulla myös kiertäen takaa), mutta se jää suurimmaksi osaksi vinoon. Otin nyt uuden käskyn käyttöön ja opetin sitä tulemaan takaa kiertäen perusasentoon. Jokusia toistoja ja Kerttu alkoikin jo tulla sivulle ihan kivasti ja huomattavasti suoremmin. Erimittaisia seuraamispätkiä tehtiin myös ja oi kiva kun sillä on intoa! :) Ihan kivaa oli seuraaminen itsessään, mutta käännökset tarvitsisi hiontaa. Täyskäännöstä en meinannut osata millään itse tehdä Kertun kanssa pitkästä aikaa ja se oli vähän tökstöks. Ehkä tartteis hiontaa sekin. :P Luoksetuloa tehtiin myös ja Kerttu tuli innolla! Kerran jouduin sen palauttamaan takaisin, kun käveli perään. Hmm, no mutta katsellaan katsellaan mitä tästä kehkeytyisi.. Ei tässä nyt toisaalta olisi pahat eväät näin aluksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti