Sivut

sunnuntai 22. tammikuuta 2012

Turku KV:ssa

Eilen käväistiin Oilin kanssa Turun KV-näyttelyssä katselemassa menoa. Oili kilpaili ensimmäistä ja viimeistä kertaansa nuorten luokassa, jossa muita kilpakumppaneita oli kolme. Esiintymiset sujui ihan ok ja moitteetta. Tuomari Nina Karlsdotter Ruotsista palkitsi Oilin sitten lopulta tuloksella NUO ERI3, joka oli kyllä ihan yli meidän odotusten! :) Tuomari oli miellyttävä uusi tuttavuus ja kirjoitutti pitkän arvostelun, jossa lukee näin:

"Hyvinmuodostunut feminiininen pää. Hyvät mittasuhteet ja profiili. Tummat muodoltaan pyöreät silmät. Hyvät korvat. Erinomainen kaula, ylälinja ja häntä. Ikäisekseen riittävä runko. Riittävä luusto. Hieman niukasti, mutta harmonisesti kulmautunut. Jalat ok. Hyvä askel, jonka pitäisi olla tehokkaampi takaa. Tiivis takaa ja hieman löysä edestä. Vielä hieman pehmeä turkki. Koon ylärajalla. Käytös: ei merkitty"



Oilin Turun näyttelyn jälkeen parkkipaikalla

Seuraavan kerran meitä nähdään sitten näyttelypuuhissa todennäköisesti noin kuukauden päästä Tuusniemellä, jonne olin aikeissa ilmoittaa sekä Helkan että Oilin molemmat.

torstai 12. tammikuuta 2012

Vuoden aloitus mätsäripitoisesti

Niin hujahti loma kotikonnuilla nopeaan ja oli kaikin puolin mukavaa! Tavattiin tuttuja, rentouduttiin ja ennen kaikkea nautittiin lumesta ja kunnon talvesta! :) Nyt ollaan kouluviikon lopulla ja arkeen on koitettu sopeutua takaisin. Lunta on täällä Paimiossakin nyt juuri ja juuri pieni kerros maassa, mutta parina viime päivänä on taas satanut vettä, että niinköhän nuokin vähät häviävät. :/ Viime viikonloppu oli mukava ja mätsäripitoinen sekä saatiin yhdeksi yöksi vieraiksi Heli, Severi (Miskajasmin Olkihattu) ja puudelit Eemeli (Biscuit Bishop's Silver Frost) ja Hippa (Tiffanyaching). Viikon lopuksi matkattiin yhdessä tuumin Pirkkalaan, josta matka jatkui vielä minulla ja Oililla sitten maanantaina eteenpäin.

Loppuun jokunen kuva koosteena viikonlopusta:


7.1. mätsärin veteraaniluokan punaisen nauhan saaneitten neljä parasta. Kertun tulos siis vet pun 4. :) Yhteensä veteraaneja kilpaili luokassa 7 kpl.


Seuraavan päivän, 8.1., voittajakolmikko punaisen nauhan saaneista veteraaneista. Kerttu tänään vet pun 2. :) Veteraaneja esiintyi luokassa yhteensä 6 kpl. Esiintyminen oli huomattavasti parempaa tänään, eikä nenä vienyt ollenkaan maahan makupalojen toivossa niinkuin edeltävänä päivänä.


Sisarpuolet taas yhteiskuvassa: Severi ja Helka. Severillä on upean punaruskeat merkit! <3
Enää hiukan reilu viikko olisi aikaa siihen, että Oili näytelmöi Turku KV:ssa. Mukavaa päästä näyttelyyn katselemaan taas ja toivottavasti näkyisi taas monia uusia koiranassuja! Turun näyttelypaikka on muutenkin kokemuksena uusi. Ja näyttelyn ruotsalainen tuomari myöskin. ;)