Sivut

perjantai 23. lokakuuta 2015

Dobo Recovery -kurssi

7.9. aloitimme Oilin kanssa jumppaamisen Houndyn Anita Pesosen ja eläinfysioterapeutti Susanna Vartiaisen yhteistyössä järjestämässä Dobo Recovery -kuntoutusryhmässä. Kurssi oli suunnattu koirille, joilla on erityistarpeita:

"- lihasongelmia: atrofiaa, lihasheikkoutta tai toistuvia jumeja
- leikkauksen jälkeinen tarve kuntoutukseen: ristiside, Legg Perthess, patellaluksaatio tai murtuma
- selkäongelmia: spondyloosia, välilevyongelmia tai neurologisia oireita
- nivelrikkoa yhdessä tai useammassa nivelessä
- lonkkaniveldysplasia: lonkkakuvauksesta jokin muu kirjain kuin A tai B"

Harjoituskertoja kurssiin kuului 5 ja harjoitteluajanjaksoa meidän kurssillamme kertyi 6 viikkoa, sillä välissä oli yksi viikko jolloin kurssikerta ei ollut. Kurssiin sisältyi fysioterapeutin alku- ja lopputarkastukset sekä seuranta kuntoutuksen aikana sekä kullekin koiralle henkilökohtaiset kuntoutusohjeet. Kurssikerroilla oli kierreltävänä erilaisia harjoituspisteitä ja temppuratoja. Niihin kuului esim. tasapainotyynyillä ja ilmapatjoilla harjoitteita, puomeja joiden yli koira joitui jalkojaan harkiten nostelemaan sekä pyörimisliikkeitä takajalkoja käyttäen.

Oilille sain suosituksia kurssiin Susannan luona hieronnassa käydessämme. Kahdelta ensimmäiseltä järjestetyltä kurssilta oli kuulemma saatu positiivisia tuloksia jokaisen niille osallistuneen kohdalla ja Susanna uskoi Oilinkin hyötyvän tästä kurssista syvien lihasten vahvistamisen muodossa.

Aiemmassa kirjoituksessa jo jotain mainitsinkin Oilin kohdalta kurssista, mutta tässä nyt vielä kokonaisuudessaan jokusia huomiosta Oilin kuntoutustaipaleesta.

1. kurssikerta ja 1. kuntoutusviikko:
Oili oli todella väsynyt ensimmäisen kurssikerran jälkeen. Oikea puoli oli Oililla selkeästi heikommassa kunnossa ja takajalat olivat huonolla käytöllä harjoitteissa. Väsyi selkeästi jo kotiharjoitteistakin ja lähätteli jonkin verran niiden jälkeen.

2. kurssikerta ja 2. kuntoutusviikko:
Kurssin jälkeen taas väsähtänyt ja häntä nuupotti. Toisella treeniviikolla huomasi että kotitreenejä alkoi jaksaa tehdä paremmin.

3. kurssikerta ja 3. kuntoutusviikko:
Kurssikerran jälkeen todella väsynyt ja häntä alhaalla lähdettiin taas jäähdyttelykävelylle. Susanna oli sitä mieltä, että Oili oli taas alkanut käyttää paremmin takajalkojaan tehtävissä. Vointi oli myös näiden kolmen viikon aikana kotona melko vaihtelevaa. Välillä (erityisesti aamuisin) Oili oli hieman ponneton lenkeillä ja kävelyillä, ja laahusti välillä perässä. Ylämäissä kulkeminen oli sille myös välillä rankkaa. Välillä taas oli ihan pirteä ja kulki kävelyillä hyvin. Aloin antamaan Oilille taas päittäin kipulääkettä. Toisaalta toisen ja kolmannen viikon ilmaantui pitkästä aikaa muutamia leikkiyrityksiä Raijan kanssa. Kolmannen viikon loppupuolella Oilin meno kävelyillä alkoi reipastua.

4. kuntoutusviikko:
Oili pirteä ja hyvin liikkuva lenkeillä ja näin sen pitkästä aikaa joka venyttelevän varovasti takajalkojaan loppuviikosta!

4. kurssikerta ja 5. kuntoutusviikko:
Kurssikerran jälkeen Oili lähti reippaasti häntä pystyssä kurssilta loppuverryttelylenkille. Puolivälissä viikkoa Oili nähtiin ensimmäistä kertaa pitkästä aikaa sohvalla omatoimisesti sinne hypättyään, sekä sängyn alla!! Lenkeillä meno oli kokonaisuudessa reipasta, eikä laahustamista näkynyt. Leikkiä on Raijan kanssa myös ollut.

Kukonveto käynnissä!


5. kurssikerta ja 6. kuntoutusviikko:
Hienosti jaksoi Oili taas kurssikerran harjoitukset ja pirteänä poistuttiin taas lenkille. Ohjaajat olivat yhtä mieltä kanssani, että edistystä on Oilillakin tullut paljon ja käyttää erityisesti takasiaan nyt paremmin. Jumeja ei Oililla nyt tuntunut olevan ja Susanna kehui, että hyvin liikkuu nyt lanne/lantiokin. Yleinen ilmekin sillä oli tekemiseen viikkojen aikana muuttunut. Edelleen Oili jatkoi sohvalle hyppäämistä ja sängyn alla nukkumisia. Venyttelevän olen sen nähnyt nyt itseään enemmän, myös takajalkoja. Pidemmät lenkit useammankin kerran päivässä sujuivat todella hyvin. Lelujaan alkoi myös kantelemaan ja Raijan kanssa leikkimisyrityksiä joutui välillä vähän toppuuttelemaankin, kun itse pelotti että meno menee Oilin kannalta liian rankaksi.

5. kurssikerran jälkeen suoraan sohvalle lepäämään!


Nyt on meneillään 7. viikko ja lopetin maanantaina kokeeksi kipulääkkeen käytön. Oili on edelleen tehnyt jumppajuttuja todella hyvin ja lenkeillä ollut hyvin liikkuva ja virkeä. Sohvalle hyppää edelleen välillä nukkumaan ja sängyn alla käy välillä unilla. Leikkimistä on esiintynyt edelleen ja takajalkojen venytyksiäkin on nähty, eli vielä ei ole ainakaan kipulääkkeettömyyskään vienyt tilaa huonommaksi. Seuraillaan tilannetta.

Kaiken kaikkiaan olen erittäin tyytyväinen kurssin antiin ja hyötyyn käytännössä, ja siihen yksilölliseen harjoitteluun, mikä jokaisen kurssilaisen ongelmat huomioon ottaen suunniteltiin! Todella paljon oli hyötyä Oilille ja selkeästi sen lihaskunto parani. Jumitkin ovat nyt pysyneet poissa. Yhtä päivää lukuunottamatta, kun olin itse Lahden reissulla, tehtiin joka päivä jumppaa ja sama tahti ollaan pidetty edelleen. Rutiiniksi on nyt muotoutunut, että joka päivä tehdään venyttelyt ja joka toinen lisäksi tasapainoharjoituksia ilmapatjalla/tasapainotyynyllä ja joka toinen päivä tasapainotyynyn kiertoa oikealle ja vasemmalle takajaloilla (etujalat siis tasapainotyynyllä).

Hyvillä mielin jatketaan nyt jumpaten ja toivotaan, että näin saan Oilin pidettyä pitkään vielä kunnossa! :) Suosittelen kurssia lämpimästi tällaisista ongelmista kärsiville!

Ostin Oilille myös ortopedisen pedin memory foam -täytteellä ja se on myös 
ollut mieluinen unipaikka. Testattu kelpaavan myös Raijalle ja Hildallekin!

Lahdessa erkkarireissulla

Edeltävän päivän myrskyn jälkeen 3.10. aamulla startattiin Savosta viiden naisen ja kahdeksan koiran seurueella kohti Lahtea. Minulta matkaan lähti Hilda. Matka sujui hyvin ja nopeasti hyvässä seurassa, ja niinpä sitä oltiin pian Lahdessa. Ensin pistäydyttiin silmätarkastus- ja verinäytteenottopaikalla, jossa osa koiraporukasta tarkastutti silmiään terveiksi ja parista vuodatettiin verta geenitestejä varten. Hildan kanssa hengailtiin kauniissa aurinkoisessa syyssäässä ulkona sen aikaa. Todella hyvin ja rauhassa matkusti Hildakin, vaikka oli ensimmäistä kertaa elämässään asuntoautossa ja taisipa olla ensimmäisiä kertoja kevythäkissä suljettunakin. ;)

Testien jälkeen suunnattiin hotelli Cumulukseen keskustaan ja tavaroiden sisälle roudaamisen jälkeen asetuttiin hetkeksi aloillemme, ennen kuin suunnattiin syömään ja mahan täytön jälkeen Lappalaiskoirat ry:n syyskokoukseen hotellia vastapäiseen rakennukseen. Pitkälle iltaan venynyt kokous oli kaikin osin melko mielenkiintoinen ja mielipiteitä riitti laidasta laitaan. Koirat olivat rauhallisia kokouksesta palatessamme ja ilmeisesti siellä oli koisittu urakalla matkan jäljiltä.

Seuraavana aamuna sitten vaatteet niskaan ja tavaroita autolle roudaamaan. Aamupalalle ja sitten nokat kohti näyttelypaikkaa raviradalle. Oltiin hyvissä ajoin taas paikalla ja rauhassa ehti laitella häkit pystyyn ja käyttää koirat tarpeillaan. Hilda oli innoissaan koirapaljoudesta. Minulla oli kuvauspesti lapinporokoiranarttujen ja suomenlapinkoirapentujen kehällä. Hilda saikin siinä tovin odotella vuoroaan. Sää onneksi suosi kuvien ottoa ja oli sopivasti pilvistä. Hildan luokkaa, 7-9kk:n ikäiset narttupennut oli sitten sen kehän viimeisenä. Yhteensä lapinkoirapentuja oli ilmoitettu näyttelyyn n. 30 kpl - valtava määrä! Hildankin luokassa oli yhteensä kahdeksan pentua. Olen todella tyytyväinen Hildan esiintymiseen. Malttoi hyvin seistä paikoillaan, antoi nätisti tutkia ja ravasi hyvin. Hilda sijoittuikin lopulta neljänneksi. :)

Tuomarina Rune Fagerström ja tulos 7-9kk narttupennut PEK4.

"8kk, hyvä koko. Hyvät nartun mittasuhteet. Vahva hyvänmallinen pää. Hyvät korvat. Hyvä kaula. Pysty olkavarsi, vielä hyvin kapea edestä. Hyvä rungon syvyys. Sopivat takakulmaukset. Häntä saisi kiertyä paremmin. Riittävä luusto. Esiintyy ja esitetaan hyvin. Hyvät sivuliikkeet."


kuva: Sophie Lindström